Ringeten kilpailusäännöt julkaisee ja laatii Suomessa Suomen kaukalopallo- ja ringetteliitto Ry (myöh. SKRL). Viimeksi ringeten kilpailusääntöjä on muutettu vuonna 2016. SKRL:n ringeten lajiryhmä laati uudet säännöt helmikuussa 2016 ja ne astuivat voimaan 1.5.2016 lähtien.
Käytännössä kilpailusääntöjä tarkastellaan jokaisen kauden kohdalla ja muutoksia tehdään tarpeen mukaan. Seuratasolla, esim. junioreissa, ei välttämättä noudateta kaikkia kilpailusääntöihin kuuluvia viilauksia, mutta kilpailusäännöt ovat hyvä lähde lajin perussääntöihin.
Ringette on kahden joukkueen kilpa
Ringetessä kaksi joukkuetta pelaa jäällä toisiaan vastaan ja peruspeli on idealtaan hyvin jääkiekon kaltaista. Yhdessä joukkueessa on sääntöjen mukaan virallisissa otteluissa oltava vähintään seitsemän pelaajaa ja yhdessä joukkueessa saa enintään olla 20 pelaajaa. Kuten jääkiekossakin, yhden joukkueen pelaajan on oltava maalivahti.
Pelitilanteessa kentällä saa olla yhtä aikaa viisi kenttäpelaaja ja maalivahti. Kuten jääkiekossa, niin myös ringetessä voi tarvittaessa ottaa maalivahdin pois maalilta. Tällöin kenttäpelaajia voi olla luonnollisesti olla jäällä yhtä aikaa kuusi kappaletta.
Korkeimmissa sarjoissa ottelun peliaika on 4x15min. Erätauot poikkeavat jääkiekosta, siten että pelin puolessavälissä eli 2. erän jälkeen pidetään puoliaika, jonka pituus on 15minuuttia. Pelin muut tauot ovat pituudeltaan 2 minuuttia ja ne pidetään luonnollisesti 1. ja 3. erän jälkeen. Harrastesarjoissa ja junioritasolla peliaika voi poiketa. Esimerkiksi naisten harrastesarjassa peliaika on 2×20 minuuttia lyhyellä tauolla.
Pelivälineet ja muut varusteet
Ringetteä pelataan mailalla kuten jääkiekkoakin. Ringettemailasta puuttuu kuitenkin lapa, joten se on ikään kuin pelkkä keppi. Peliväline on sininen kumista valmistettu painavahko rengas, jota on helppo kuljettaa ringettemailan avulla.
Suojavarusteet mukailevat ringetessä jääkiekosta tuttua kaavaa. Tarvitaan tietenkin luistimet, lantiosuojahousut, olkapäätoppauksilla varustettu suojapaita ja kypärä. Lisäksi suojien päälle puettavat pelivaatteet ja hanskat. Kilpailevilla joukkueilla on tietenkin omat seurapaitansa. Harrastetasolla kaikki tämä ei tietenkään ole tarpeen. Esimerkiksi luistimilla, kaulan viiltosuojalla ja kypärällä on hyvä aloittaa.
Peli alkaa aina keskiympyrästä
Ringette pelin avaus tapahtuu keskiympyrästä. Myös pelin aikana tulleiden pelikatkojen jälkeen aloitus tapahtuu keskiympyrästä, toisin kuin jääkiekossa. Ensimmäinen aloitus on samankaltainen kuin jalkapallossa. Pelin avaussyötön saa aina tehdä vierasjoukkue keskiympyrästä. Aloituspelaajan on kuitenkin sääntöjen mukaan ensin syötettävä rengas toiselle pelaajalle, ennen kuin hän voi itse koskea siihen uudelleen. Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että aloittava pelaaja ei voi suoraan lähteä pelaamaan, vaan häneltä edellytetään syöttöä.
Pelikatkotilanteessa pelin aloitus tapahtuu niin ikään keskiympyrästä, mutta ei ihan keskeltä, kuten pelin ensimmäinen aloitus. Pelikatkotilanteessa aloitus siirretään sille joukkueelle, joka oli syytön pelikatkoon. Tällöin aloitus tapahtuu keskiympyrän siltä puolelta, joka on lähempänä syyttömän aloittajajoukkueen omaa maalia. Aloitustilanteessa aloittavalla pelaajalla on viisi sekuntia aikaa tehdä ensimmäinen syöttö eteenpäin. Aloitustilanteessa keskiympyrässä oleminen on muilta pelaajilta kiellettyä.
Jos pelikatko aiheuttaa aloituksen puolustuspäähän, puolustuspään aloitus on ringetessä nykyisin korvattu maalivahdin renkaalla. Tällöin tuomarin viheltäessä pelin käyntiin maalivahdilla on tuo sama viisi sekuntia aikaa laittaa rengas liikkeelle. Jokaisessa aloituksessa peli lähtee siis käyntiin tuomarin vihellyksestä.
Pelin kulku
Ringeten idea on tietenkin tehdä mahdollisimman monta maalia vastustajan maaliin. Pelinkulkua eniten määräävää sääntö koskee siniviivoja. Ringetessä jokainen siniviiva on ylitettävä syöttämällä eli toisin sanoen yhtään siniviivaa ei voi ylittää kuljettamalla rengasta normaalisti mailalla. Yksi siniviivan ylityssyöttö ei voi kuitenkaan olla niin pitkä, että samalla syötöllä edettäisiin kaksi viivaa kerrallaan. Tiivistetysti yksi syöttö on yksi viivan ylitys.
Ringettekentän keskellä on nk. ringetteviiva. Ringetteviivasta päätyyn olevalla alueella saa kerrallaan olla vain kolme saman joukkueen pelaajaa. Erikoistilanteessa, jossa valmentaja tai pelinjohtaja on vaihtanut maalivahdin yhteen ylimääräiseen kenttäpelaajaan, päätyalueella saa olla neljä saman joukkueen kenttäpelaajaa yhtä aikaa.
Rangaistukset asetetaan turvallisen pelin takaamiseksi
Jääkiekosta ja jalkapallosta tuttuun tapaan myös ringetessä annetaan pelaajille rangaistuksia sääntöjen vastaisesta käytöksestä. Yleensä rangaistukset ovat kestoltaan 2 tai 4 minuuttia ja ne määrää erotuomari rikkeiden perusteella.
Ringetten säännöt ovat laadittu alun perin naisia silmällä pitäen mm. siten, että rajua kontaktia pyritään välttämään ja esimerkiksi poikittaiset mailat karsitaan tuomaripelillä pois vahinkojenkin välttämiseksi. Rangaistuksia saa siis turhista kontakteista toiseen pelaajaan, väärällä alueella olemisesta sekä mailan väärästä käytöstä. Jos yhdessä ottelussa kertyy yhdelle pelaajalle yhteensä 10 minuuttia rangaistuksia, hänet poistetaan pelistä.
Ringetessä on myös muutama muu tärkeä lajille ominainen sääntö. Maalivahdin alueella ei ikinä saa olla muita pelaajia maalivahdin lisäksi. Toisekseen käytössä on 30 sekunnin hyökkäysaika. Tällöin hyökkäävän joukkueen saadessa rengas haltuunsa, laitetaan kello välittömästi käyntiin. Jos hyökkäysaika loppuu kesken, pelin uusi aloitusvuoro siirtyy puolustaneelle joukkueelle. Hyökkäysajan kestoa on vaihdeltu viime vuosina, mutta kaudella 2016-2017 se on palautettu vanhaan 30 sekunnin pituuteen. Hyökkäysaika-sääntö tekee ringetestä nopeatempoisen pelin, jota myös katsojan on mukava seurata.
Paljon toimitsijoita ja tuomareita
Ringeten sääntöihin sisältyy paljon kellon katsomista ja eri pelikentän alueiden tarkkaa seuraamista. Siitä syystä varsinkin virallisissa peleissä tarvitaan paljon tuomareita ja toimitsijoita. Siitä huolimatta vaiva kannattaa, sillä poikkeuksellisilla säännöillä on taattu katsojalle mukavuus seurata lajia ja pelaajille turvalliset olosuhteet pelata reilua peliä.