Liigakausi 2018-2019

Jääkiekon SM-liigan kausi 2018-2019 starttaa syksyllä, 2018. 15 Joukkuetta lähteetavoittelee himoittua Kanada-maljaa, jonka vain yksi voi voittaa. Tuleva kausi pitää sisällään varmasti äärimmäisen jännittäviä hetkiä, isoja taklauksia, sekä upeita maaleja.

Seuraavassa osiossamme syvennymme tulevan kauden muutamiin mielenkiintoisempiin joukkueisiin, sekä pelaajiin. Moni joukkue on jälleen parantanut rivejään uuden kauden kynnyksellä, mutta osalla runkopelaajat ovat kuitenkin edelleen samoja.

Porin Ässät

Porilaiset patapaidat lähtevät kauteen jälleen hyvin maltillisin odotuksin. Pelaajahankintoja ei off-seasonilla ole hirveästi tehty, ellei lasketa mm. Lukosta kaapattua Petr Tiivolaa, sekä jatkosopimuksen tehnyttä Jussi Makkosta. Vuoden 2013 Suomenmestarit, eivät ole uuden valmentajansa, Mikael Kotkaniemen alaisuudessa siis vielä päässyt kokeilemaan kunnolla siipiään. Kauden 2017-2018 loppu loi uskoa tekemiseen, mutta Ässien taival päättyi kuitenkin play-offien ensimmäisellä kierroksella, hallitsevaa mestaria Kärppiä vastaan.

Porissa on käynyt melkoinen myllerrys, sillä vuonna 2017 hirveän kohun saattelemana palkattu uusi toimitusjohtaja, Eeva Perttula, sai kenkää kauden 2017-2018 jälkimainingeissa. Rankasti miinuksille operoitu yrityksen tulos oli viimeinen niitti HC Porin Ässät OY:n hallituksessa ja Perttulan oli siis aika lähteä.

Ässien ylivoimaisesti kovimmat odotukset kohdistuvat tulevalla kaudella kahteen oman kylän poikaan, Sakari Salmiseen, sekä Jarno Kärkeen. Näiden kahden herrasmiehen mukana Ässät kaatuu ja elää. Maalivahti-osastoa pitää jälleen kerran yllä suoraan Bolzanosta, Andreas Bernard. Bernardin vaihtelevat otteet kaudella 2017 jätti faneille hieman ikävän jälkimaun, mutta Porilaiset tuntuvat edelleen luottavan italialaisvahdin otteisiin.

HIFK

Stadin kirkkaissa valoissa pelaava Helsingin IFK, on totutun vahva, vuodesta toiseen. Ronnie Carlssonin tuomat miljoonat vuodesta toiseen pitävät huolen siitä, ettei HIFK:lla ole maailman pienin budjetti, kun pelaajia lähdetään vapailta markkinoilta metsästämään. HIFK:n mielenkiintoisempia signauksia oli ylivoimaisesti Lukosta napattu Johan Motin. Motin ei päässyt kaudella 2017-2018 esittelemään mitään ihmeellistä kettupaidoissa, mutta pelaajan potentiaali on varmasti Helsingissäkin tiedossa.

HIFK:n suurin menetys tulee mitä luultavimmin puolustuspäähän, kun joukkueen ylivoimaisesti paras kiekollinen pakki, Miro Heiskanen siirtyy rapakon taakse. Varmaahan tämä ei vielä ole, mutta Heiskasen peliesityksillä jopa paikka NHL:n puolelta, ei tällä hetkellä ole poissuljettua.

Helsinkiläisten toimistoportaassa on myös kuhina käynyt ja seuran uudeksi urheilutoiminnanjohtajaksi valittiin oma poika, Tobias Salmelainen. Salmelaiselle pesti on ensimmäinen luontoaan ja kausi 2018-2019 merkkaa hänelle täyttä UTJ debyyttiä. Nähtäväksi jää, miten nuori Salmelainen selviytyy median asettamista paineista, joita pääkaupunkiseudulla pelaava joukkue saa aina osakseen, muihin maakuntiin verratessa.

Mestarisuosikit

Mestarisuosikeiksi ovat tulevalle kaudelle nousseet tutut ja turvalliset nimet. IFK, TPS, Tappara, sekä Kärpät ovat vuodesta toiseen kovimpia kandidaatteja mestareiksi. Varsinkin turkulaiset ovat vahvistaneet rivejään kaudeksi 2018-2019, joten odotettavissa on jälleen hyvää menestystä. Turussa menestys ei ole mikään uusi asia, mutta viime aikoina tittelit ja pokaalit ovat tuntuneet kiertävän HK-areenaa kuin ruttoa.

Mikäli olet itsevarma kyvyistäsi analysoida jääkiekkoa, sekä nimenomaa kotoista SM-liigaamme, suosittelemme kokeilemaan onnea erilaisten mestaruusvetojen kanssa. Eri netticasinoilta tulet löytämään eri vedonvälittäjiä, joilla on liigamestarista jo kertoimet valmiina. Yleisesti ottaen mm. TPS:n mestaruudesta saatat saada jopa yli 15:n kertoimia, joka ennakkoasetelmiin nähden kuulostavat hurjan isoilta!

Kausi on kuitenkin pitkä, joten voit lyödä vetosi sisään lähes milloin tahansa. Liiga onkin jo vuosikaudet ollut suomalaisten ylivoimainen suosikki vedonlyönnissä, eikä ihme. Päivittäinen tarjonta sarjan parista on todella laaja, mutta vuosittain kuitenkin suosituin pelimuoto on 1X2, eli tuttavallisemmin pitkäveto.